Ilosta suruun
Tästä on nyt jonkin aikaa, kun kirjoitin viimeksi postauksen. Syy on se että mulla on on ollut todella kiire hevosen, koulun ja kavereiden kanssa. Nyt sitten on hyvää aikaa ennen iltatallia kirjoittaa postaus.
Eilen ajattelin kirjoittaa iloisemmasta aiheesta, mutta ajatukset muuttui kuin sain merkittävän puhelun keskiviikko iltana.
Keskiviikkona olin Nuorisotalolla ja sieltä mentiin koululle. Tulin joskus kaheksan aikoihin kotiin ja tein kaikki iltatouhut. Olin kattonnut sitten jonkin aikaa leffaa kunnes mun isä soittaa.
Kuvan lähde
Näin mun isää muistaakseni puoli vuotta sitten. Ei olla oltu yhteydessä sen jälkee juur ollenkaan, mutta sitten eilen isä soitti.
Koska iskä soitti tuntemattomasta numerosta en tunnistannut heti ääntä niin luulin häntä sitte erääksi toiseksi (niin karulta, kun se sitten kuulostaakin). Puhelu ei ollut kovin mielekäs ja loppu ilta menikin sitten itkiessä.
Isä pisti välit poikki ainakin muhun ja haluaan mun vaihtavan sukunimen.
Tarkkaa syytä en itse oikeen tiedä, mutta veikkaan syyn olevan se, että asutaan tyyliin toisella puolella Suomea ja käydään todella harvoin toistemme luona.
Puhelussa mulle tuli sellanen olo, että kaikki olis mun syytä. Toki myönnän rehellisesti, että en pitännyt mitään yhteyttä. Mä monesti kyllä mietin, että mitä isälle kuuluu ja että onko sillä kaikki hyvin. Tajusi eilen että se ei riitä.
Mun tehtävä on tottakai pitää isään yhteyttä, mutta mun tehtävä on myös hoitaa omaa hevostani, käydä koulua ja pitää ystävät lähellä.
Ihan niinkuin munkin niin isänkin pitäisi pitää muhun/meihin yhteyttä.
En syytä ketään mistään, mutta puhelun myötä kyllä tajusin että oon tehnyt isälle väärin.
Toivottavasti sulle ei jäännyt sellanen olo, että isäni on paha ihminen (ei todellakaan oo). Postaus saattaa olla hiukan epäselvä, koska just nyt ei olen oikeen kunnon fiilis kirjoittaa.
Kaikesta hulimatta rakastan isääni.
Kuvan lähde
Mulle sukulaiset on kaikki kaikessa vaikka aina ei siltä tunnukaan.
Vlogaajasta blogaaja
Kyseinen aihe on mulle todella arka, koska tyhmä päähänpisto koitui hetken kohtaloksi. En siis kauheasti tykkää aiheesta puhua, mutta koska tämä blogi on mulle kun päiväkirja niin selvennän nyt tämänkin asian täällä.
Siitä on nyt melkein puolitoista vuotta, kun latasin Youtubeen ekan videon kaverini kanssa. Videossa minä ja kaverini syötiin näitä kuuluisia Brain Blasterz karkkeja. Eli siis kyse oli haastevideosta.
Videon laatu oli todella huono, ja se kuvattiin Samsungin puhelimella. Päivä oli 2014 viimeinen päivä, eli uusivuosi. Oltiin paikallisen kaupan etupihalla kuvaamassa, ja oli todella pimeää joten voit vaan kuvitella kuinka huono laatu oli...
Videohan oli todella nolo ja kadutaan kumpikin (minä ja kaverini) sen lataamista julkiseksi. Video oli muokkaamaton ja muutenkin täysi fiasko.
Noh aika kului ja kanavalle tuli muitakin videoita. Tämä ensimmäinen video kerkesi olla noin kuukauden kanavalla, kunnes yksi koulumme oppilas oli linkannut sitä eteenpäin. Linkki oli siis lähtennyt ihmiselle, joka teki näitä Epätubaajat-videoita. Noh siellä sitten video oli yhdessä Epätubaajat jaksossa. Kun videon näin niin poistin aikallailla heti kaikki videot mitä kanavalla oli ollut.
Jos mun mielipidettä kysytään niin olihan se aika töykeesti tehty, mutta asioita ei saa tekemättömäksi ja tässä sitä nyt ollaan.
Linkki Kuvaan
Mua ja mun kaveria alettiin sen jälkeen kiusaamaan todella paljon. Kaikki mitä tehtiin oli noloa, kaikki mitä sanottiin oli väärin... Joskus tuli sellanen olo, että ei saisi tehdä enään mitään tai olla missään kun kaikki tuntui olevan väärin. Kiusaamisen ja selän takan puhumisen määrää ei voi ees selittää.
Tilanne rauhottui, kun Epätubaajat- videot poistettiin. Mutta vaikka videoita ei enään ollut niin ihmisest kyllä jaksoi vielä jauhaa.
Nyt kun tapahtuneesta on ties kuinka kauan niin, mut ja kaveri on jätetty aikalailla rauhaan, mutta tapahtunnut vei kyllä ainakin multa monia ystäviä. Onneks mulla on vielä mulle todella tärkeä kaveri, joka ei ikinä jättäis mua enkä mä sitä :)
Sitä en ymmärrä, että jotkut tietyt ihmiset jaksaa vieläkin jauhaa noi vanhasta asiasta, vaikka videon perusteella ei sais tuomita ketää. Kaikki meistä tekee virheitä. Toi oli meijän elämän YKSI iso virhe.
Meille ei oo annettu ees mahollisuutta näyttää, että keitä me oikeesti ollaan ja millasii me ollaan.
Vaikka oonkin näin nuori niin mä kyllä jo nyt tiedän miltä tuntuu, kun tuomitaan jonkun tyhmän päähänpistön takia. Multa joskus kysyttiin, että "Miks oot vielkii sen sun kaverin kaa?" Vastasin... "Koska tosiystävät eivät hylkää pahimmassa tilanteessa!"
Ajattelet varmaan, että miksi en mainitse kaverini nimeä... noh koska ei sillä ole mitään väliä. Nimi kuin nimi.
Toivottavasti sinä, et tuomitse ihmisiä niin ankarasti kuin ehkä jotkut :)
Perjantai 3.4 oli kyllä jollain tapaa ikimuistonen. Muistan tuon tapahtuman varmaan koko ikäni.
Menin ihan normaalisti Lotan (hevoseni) kanssa maneesin ja ratsastin siinä sitten ihan normaalin kaavan mukaan. Olin laittannut myös kavaletin pääty-ympyrälle, koska treenattiin taas pitkästä aikaa esteisiin.
Linkki kuvaan
Alku meni todella hyvin ja Lotta oli ihan sairaan hyvällä tuntumalla. Noh sitten tulin kavaletille ravissa. Lähestyminen oli hyvä, kunnes ite tajusin, että annoin pohkeita liian myöhään. Seurauksena Lotan takajalka jäi ilmeisesti kavaletin "alle", jonka jälkeen hevonen menetti tasapainon ja minä lensin kaulan yli kuperkeikalla maahan. Seuraavaksi näin, ku Lotta pyörähti kerran ympäri ja nousi sen jälkeen mielestäni hitaasti ylös.
Lotta ontui pikkasen aikaa toista etujalkaa. Tarkkailin tunnin verran ja jalka vaikutti jo normaalilta. Onneksi vältyttiin pahoilta seurauksilta.
Siitä oon kyllä varma, että tapahtuma jää mun mieleen. En oo ikinä ennen kaatunnut hevosen kanssa, kunnes se sitten eilen ihan odottamatta tapahtui.
Kuva minun Facebookista
Kuvassa Lotta tapahtuneen jälkeen. Hyvässä kunnossa hevonen on nyt ja jatketaan pikku hiljaa taas treenailuja. Oli kyllä hyvä tuuri, kun ei pahemmin käynnyt :)
Mikä mua motivoi?
Olen tässä pitkään miettinnyt, että mikä on se oikea tapa kertoa mikä minua motivoi. Vaikka se kuulostaa helpolta kertoa mikä motivoi, mutta onko sitten kumminkaan niin helppoa. Mielestäni ihmistä motivoi monikin asia, mutta siellä joukossa on muutama asia jotka motivoi kaikista eniten.
Luulen kyllä tietäväni mitä motivoitunnut tarkoittaa, mutta ihan kiinnostuksesta sitten kävin katsomassa Googlesta... Seuraava pätkä on suora lainaus Wikipediasta "Motivaation käsitettä on käytetty kuvaamaan sitä, (1) mikä aktivoi
organismin (aktivaatio), (2) mikä saa organismin valitsemaan juuri
tietyn vasteen tai käyttäytymisen (valinta/selektio ja ohjaaminen) ja
(3) miksi eliö vastaa samaan ärsykkeseen välillä eri tavoilla (valmius
vasteeseen)."
Kyllä, ihmettelin aivan samaa asiaa!
Tällä viikolla koulussa oli normaalia enemmän "äksöniä". Oli mustaa silmää, selän takana puhumista, sormia paketissa, paskan jauhantaa ja niin oudolta kun sen kuulostaakin niin yksi meidän opettaja haukkui meidän luokan taas vaihteeksi aivan pystyyn.
Tämä opettaja sano myös mulle sellaisen aivan uskomattoman jutun, mitä kyllä harvoin kuule opettajan sanovan oppilaalle: "Tuskin kovin moni olisi pahoillaan jos lähtisit tästä koulusta!"
Mä en ite ottannut sitä niin sanotusti itteeni, mutta se kyllä pisti miettimään asioita. Mä kuulen aika usein just jotain ton tapaista, mutta en yleensä välitä ja niin on ilmeisesti ollut parempi meinaan nykyään kuulee jo paljon harvemmin.
Koska oon sellanen ihminen joka ei tee pienistä jutuista suurta numeroa, niin jätin asian sitten siihen.
Mulla on paljon asioita jotka motivoi. Niitä on oikeestaan todella paljon. Mietin eilen,että miten voisin keskittyä mahollisimman tehokkkaasti niihin motivoiviin asiohin. Koska sellaiset haukkumis jutut saa mielen aikalailla hukkaa, ja silloin on vaikea saada mieli taas "rauhoittumaan".
Keksin sitten keinon miten ylläpidän motivaatiota ja rauhallista mieltä paremmin.
Teen oman huoneen seinälle paikkaa jossa on näitä Keep Calm kuvia. Ne auttaa mua keskittymään olennaiseen. Tämä tapa auttaa mua, mikä tapa auttaa sua?
Lisa
