Life is colorful
Varmasti jokaisella ihmisellä on tullu seuravanlainen tilanne edes kerran elämässään vastaan:"Maikki kävelee välitunnille ja hänen edessään on lauma nuoria. Hän kävelee itsevarmasti lauman ohi ja jää seisomaan, kaivaa puhelimen ja alkaa jutella ystävälleen. Samaan aikaan Maikki huomaan nuorten katsovan häntä ja kuiskivan sen jälkeen. Tyttö vaihtaa paikkaa, mutta nuoret katsovat ja kuiskivat yhä."
Moni ehkä miettii, että ehkä Maikissa oli jotain outoa jonka takia muut katsoi häntä. Onko näin?
Onko vika Maikissa vai muissa nuorissa? Onko vikaa oikeesti kenessäkään?
Koulussa yleensä opetetaan, että erillaisuus on rikkaus ja siitä pitää olla ylpeä. Mutta voiko erillaisuudesta nauttia jos muut moittii, puhuu selän takana, levitteelee juttuja jne.. ?
Kaikki ihmiset on erillaisia ja ajattelee omalla tavalla. Jos me kaikki oltais samanlaisia ja ajateltais kaikki asiat samalla tavalla nii millasta se olis?
Joku tietty ihminen saattaa olla koulussa tai jossain muualla tosi tunnettu, kaikki tykkää siitä ja vaa harva uskaltaa sanoo sille asiat suoraan. Mutta oikeesti tää tunnettu ihminen on tavallinen ihminen. Kun se pääsee kotii nii tuskin se siellä enää kävelee selkä suorana, leuka pystyssä ja purkka suussa. Tällässiltä ihmisiltä varmaan ootetaan asioita joita ne ei voi toteuttaa, mutta sitte näiltä muilta ei ooteta asioita jotka ne pystyy toteuttaa.
On helppo loukata toista, mutta sitte ku pitäis myöntää tehneensä väärin... Ei se oo läheskää niin helppoo.
Kiusaamistilanne on kiusatulle, kun joku pistäis neuloilla selkään. Anteekspyyntötilanne on kiusaajalle, kun joku kääntäis puukoa haavassa. Toisaalta anteeksipyytäjälle tilanne on hankalampi, mutta toisaalta taas kiusatulle. Eli siis kummallekin seuraa tapahtuneesta jotain ikävää. Mieti siis tuottaako se mielihyvää moittia toista. Mutta mieti myös miltä kiusatusta tämä tuntuu?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti