maanantai 23. maaliskuuta 2015

Muutos on itsestä kiinni


 Muutos on itsestä kiinni

Varmasti jokainen muistaa vielä hyvin kun oli nelos luokalla.  Silloin oltiin niin iloisia ja aina hyvällä tuulella. Leikittiin koulun jälkeen piilosta kavereiden kanssa ja vaklattiin poikia, juostiin karkuun ihan vaan huvikseen ja pelleiltiin. Ei tiedetty mitään elämän murheista tai mistään muistakaan ikävistä asiosta, kuhan vaan oltiin ja nautittiin kivoista asiosta. Jos oli jotan surullisia asioita niin ei ehkä viitsitty sanoa niistä kavereille, koska ilmapiiri kärsisi.
Monella on varmaan ollut tollasta silloin kun oli nelos luokalla tai on. Toki eihän kaikilla oo välttämättä ollut ihan just tollasta.
                                          Linkki kuvaan

Noh sitten kun siirryttiin vitos luokalle niin ei oltukkaan enään niin leikkisiä ja ilosia kun ennen. Luokialta vaan osa on ilosia ja leikkisiä, mutta joukossa on myös todella tosikkoja. Alettiin pikkuhiljaa tajuumaan niistä elämän pimeistä puolista, mutta vaan todella hitaasti ja hämärästi. Aikuiset alkoi myös pikkuhiljaa kertomaan mitä kaikkea ei kannata kokeilla ja näitä muita vastaavia. Ei ehkä tajuttu mitä ne yritti meille viestittää näillä puheilla, mutta jotain muistikuvia kyllä jäi. Hymyltiin vaan ja näytettiin että ymmärrettäisiin kaikki mitä kerrottiin.

                                             Linkki Kuvaan

Kutosluokka on sitten jo paljon hämärämpää aikaa. Melkeinpä kaikki on jo todella "aikuisia" ja käyttäytyy ihan päinvastasella tavalla kun esim. nelosluokalla. Kesälomalla on tajuttu että "hei mähän olen jo teini". Vaikka asiahan ei pidä paikkaansa. Tai tavallaan pitää mutta tavallaan ei, koska 12-13-vuotias alkaa tajuumaan jo elämästä paljon mutta mielestäni 14v on jo selvä teini. Kutosella monesta tulee todella ylimielimielinen. Kun ollaan koulun vanhimpia opiskelijoita niin luultiin, että kaikki kohtelee kun mitäkin kuningasta. Mutta sitten kyllä oli ihmisiä jotka tajus, että kaikki on samanarvosia. Eli kutosella alettiin tajuamaan elämästä ja sen pimeistä puolista todella paljon. Tajuttiin myös, että ketkä oli niitä hyviä ystäviä sulle ja ketkä ei niin hyviä. Löydettiin myös se oma kaveripiiri.
                                        Linkki Kuvaan

Noh sitten siirryttiin seiskalle. Uusi koulu, uudet opettajat, uusia sääntöjä, eri määrä läksyjä, eri luokat, samat ystävät.  Seiskalla moni asia muuttu, mutta ystävät säilyi..mutta ei ehkä kaikki. Kesäloma oli ehkä monen unelma loma, koska sai vähän enemmän vapautta kun aijemmin ja sai hillua yömyöhään ulkona. Mutta silloin joidenkin elämään tuli mukaan päihteet. Oltiin olevinaan kovia nuoria 14 vuotiaita. Mutta päihteet ei ollu ainut ongelma silloin. Koska oltiin kumminkin jo 14 vuotiaita niin alettiin myös ymmärtämään, että ei elämä ole aina ruusuilla tanssimista. Matkan varrella on ylä- ja alamäkiä. Sitten moni myös tajus varmasti sen, että ei kaikki ole aina niin paskamaista kun luullaan.
                                         Linkki Kuvaan

Ja nyt odotat,että kirjoitan kasiluokasta, mutta ei.. en kirjoita. Näen tämän turhaksi, koska olen itse vasta seiskalla.

Lisa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti